Olen ihan pienestä asti ollut koirien perään. Äitini kertoman mukaan en pikkutyttönäkään juuri leikkinyt nukeilla vaan mieluummin koirilla ja hevosilla, nuket kelpasivat lähinnä niiden hoitajiksi. Lapsuudenkodissani ei ollut koiraa, mutta isotädilläni oli suomenpystykorva, joka oli syntynyt samoihin aikoihin kuin minä. Me kasvoimme yhdessä ja olimme ystäviä. Olimme myös mökkinaapureita, joten Jehu-koira pääsi usein mukaani kulkiessani pitkin Iso Lamujärven rantoja ja metsiä. Jehu sai elää pitkän elämän - 14 vuotta - joten muistan hänet hyvin. Ja ennättipä Jehu ystävystyä myös ensimmäisen Pepi-koirani kanssa, jonka ´ostin´ollessani 9-vuotias. |
Siihen aikaan koirakirjoja ilmestyi kovin harvaan ja kaikki uudet kirjat piti hankkia. Merkittävä uusi kirja oli Koirat-suuri tietosanakirja (ilm. v -68). Se oli ensimmäinen, jossa oli värikuvat - upeat koko sivun kuvat, jotka oli ottanut tunnettu englantilainen koirakuvaaja Sally Anne Thompson. Tämä kirja herätti minussa halun ryhtyä kuvaamaan koiria. |
Koiranäyttelyitäkin järjestettiin huomattavasti nykyistä vähemmän. Oulussakin oli kaikkien rotujen näyttely vain joka toinen vuosi. Kaikkiin mahdollisiiin näyttelyihin piti päästä, ihan sama mitä rotuja siellä oli esillä. Jo alle kymmenvuotiaana ´päätin´, että minustakin tulee joskus kasvattaja ja ulkomuototuomari, se oli mielestäni hienointa mitä tiesin. Joten voi sanoa, että lapsuuden unelma on toteutunut. |
| Oulun kaikkien rotujen näyttelyyn pääsin ensimmäisen kerran v. 1963 mummin ja papan kanssa. Sieltä muistan vain bernhardilaisen, jonka pää oli mielestäni korkeammalla kuin omani. Seuraavasta näyttelystä vuodelta -65 minulla on jo luettelokin tallella. Ja vuoden -69 näyttelyssä pääsin jopa esittämään koiraa - isäni työkaverin tiibetinspanielia Zonja of Zlazano, tuloksena sert. |
| 1970- luvulla Oulun näyttelyt järjestettiin Lammassaaressa. Koirien oli oltava paikalla koko päivä - jokaisella koiralla oli numerolla varustettu tolppa, johon koiran saattoi kytkeä. Tunnelma näyttelyissä oli aivan erilainen kuin nykyään. Kaikki olivat tulleet paikalle koko päiväksi, joten sellainen kiire ja kireys ja tiukkapipoinen kilpailuhenkisyys puuttui mitä näyttelyissä nykyään kokee. Sitä näyttelytunnelmaa kaipaan edelleen. |
Ensimmäinen oma rotuni oli saksanpaimenkoira, silloin kuvittelin, ettei minulle muita rotuja tulekaan. Olin perustamassa SPL:n Oulun alaosastoa. Siellä oli kiva sakki ja meillä oli hauskaa omien tapahtumien järjestämisessä ja erikoisnäyttelymatkoilla. Aktiiviporukassa olivat mm. Keijo Kodis, Antero Hakala, Asko Heiska ja Pekka Nykyri, jonka esitelmät schäferin anatomiasta ja liikunnasta muistan vieläkin hyvin - juuri silloin kiinnostuin todella koirien rakenteesta ja sen arvostelusta. |
| Kasvattajan peruskurssin kävin vuonna -80 ja jatkokurssin vuonna -83. Myös koulutusohjaaja-kurssi oli käytävä, kortti tosin jäi hankkimatta, kun ei pätevää koulutusohjaajaa ollut 100 km:n säteellä, niin ei tullut tehtyä vaadittavia harjoituksia. Koulutusta vedin vuosia Kärsämäellä ja Haapavedelläkin joskus. Agilityohjaajakurssinkin olen käynyt. |
| Kehäsihteerikortti oli pakko hankkia, jotta pääsi ulkomuototuomarikurssille. Sinne minä ´jouduin´ pyrkimään Suomen Ajokoirajärjestön kautta, koska ajokoira oli silloin ainoa rotu, jota olin kasvattanut. Silloin pyrkijöitä oli todella paljon ja jouduimme käymään läpi kaksikin karsintaa SAJ:ssa. Eka kerralla auto petti menomatkalla ja ajoin lopun matkaa taksilla, myöhästyin koirien arvostelusta, mutta selvisin kuitenkin hienosti läpi. Sain ensimmäiset arvosteluoikeuteni ajokoiralle vuonna -86. Olin ensimmäinen naistuomari ajokoirilla ja siitä riittikin ihmettelyä. Kaikki vanhat ajokoiramiehet eivät sitä hyväksyneet, kerrankin arvostellessani kuulin kehän laidalta kommentin "....kun en hyväksy naispappejakaan". Sittemmin laajensin oikeuksia myös muihin ajaviin rotuihin ja muutamiin pystykorvarotuihin. Lappalaiskoirille sain arvosteluoikeudet vuonna -96. Lappalaiskoirien jalostustoimikunnassa olen ollut mukana vuodesta -88, aluksi jäsenenä ja sittemmin puheenjohtajana. Olen ollut mukana myös Bassetkerhon jalostustoimikunnassa ja Dreeverijärjestön jalostustoimikunnassa hoidan ulkomuototuomarikoulutuksen. |
Nykyään elämäni on "pelkkää koiraa" - kasvatusta, trimmausta ja näyttelyjä. Jalostustoimikunta vie paljon aikaa, mutta se on todella mielenkiintoista ja antoisaa. Siinä kokee tekevänsä rodun eteen paljon enemmän kuin yksittäisenä kasvattajana voi saada aikaan. |